perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kännykän suojakuoret


Minulta putosi puhelin lattialle sellaisessa kulmassa, että näyttö hajosi. Puhelin on aina mukana ja siihen on niin tottunut, että on vaikea ajatella mitä kaikkea meni. Sain piuhan kanssa siirrettyä kuvat tietokoneelle, mutta muuten en puhelinta voinut käyttää. Vien vanhan puhelimen vielä korjattavaksi, mutta ostin uuden tilalle. Tämä puhelin on samanlainen kuin tyttärelläni, mutta aina on työlästä opetella uuden puhelimen kommervenkit. Ehkä ne vielä opin. Kameran kannalta tilanne on katastrofi; Vanhassa puhelimessa (samsung K Zoom) oli 20MB kamera ja hyvä zoomaus. Tässä mykyisessä on 13 MB, eikä zoomia juuri lainkaan. Ainakin siltä tuntuu, kun on luksukseen tottunut. Siksi haluan yrittää vanhan korjauttamista. Kuvaaminen oli niin helppoa, huokaus.

Kaupassa oli vain kaksi kuorivaihtoehtoa tähän uuteen puhelimeen, musta kalliimpi ja valkoinen halvempi. Olisin ottanut mustan, mutta myyjä vakuutti tämän valkoisen olevan paljon kestävämpi, joten otin valkoisen. Kotona mietin, että jos tuunaan kotelon omanlaiseksi, niin  siitä tulee siedettävämpi. Tein siis pitsin Mary Koniorin ohjeella ”Queen’s Garter”

Väriksi valitin langan, jossa on sekä jäänsinistä, että lumivalkoista. Se erottuu valkoisesta sopivasti, mutta ei liikaa. En halunnut kovin räikeää kontrastia valkoisen kotelon ja pitsin välillä. Nyt pitsi erottuu selkeästi, mutta ei räikeästi.


Kiinnitin pitsin teksfiksillä ja tekstiili decoupase lakalla. Mietin voisiko texfixiä sivellä laimennettuna koko kotelon yli, jos saisi helpommin puhdistettavan pinnan, valkoinen on niin arka väri. Tätä mahdollisesti kokeilen. Ainahan voin ostaa uuden kotelon, jos tämä nyt kertakaikkiaan menee näissä kokeiluissani pilalle.


Vähän jännittää, miten tuo pitsi kestää tuossa taitekohdassa. Olisi ollut varmaan järkevämpää kiinnittää pitsi pystysuuntaan etupuolelle, mutta halusin vinoon. Jos joudun vaihtamaan koteloa, niin kiinnitän sitten pitsiä vain taipumattomiin osiin. Toivottavasti tämä kuitenkin kestää.


Marja

 Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!

4 kommenttia:

  1. Minustakin on aina työlästä opetella uuden puhelimen käyttö. Ostin juuri ensimmäisen iPhoneni itselleni ja sopivat kuoret siihen. On kyllä paljon erilainen käyttää kuin android puhelimet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhelimen käyttö vaatii aina totuttelua. Kuoret voi onneksi tuunata heti itselle sopiviksi ja puhelin alkaa tuntua heti omalta ihan kuorien ansiosta.

      Poista